Seksuaaliterapia

Seksuaalisuus on merkittävä osa identiteettiämme syntymästä aina elämänkaaren loppuun saakka. Se tekee meistä osaltaan sellaisia, kuin olemme. On tärkeää, että seksuaalisuuteen liittyvistä kysymyksistä voidaan keskustella avoimesti ja luottamuksellisesti. Seksuaalisuuteen voi liittyä esimerkiksi hämmennystä, syyllisyyttä, riippuvuutta tai  ahdistusta. Olet tervetullut keskustelemaan kanssani yksin tai yhdessä kumppanisi kanssa. 

Minulle tärkeää tapaamisissa on läsnäolo, luottamuksellisuus sekä hyväksyvä ilmapiiri. Olen luonteeltani empaattinen, lämminhenkinen ja helposti lähestyttävä. Terapeuttina ja toimin ratkaisukeskeisesti ja tasavertaisesti keskustellen. Voimme yhdessä etsiä uusia näkökulmia ja päästä eteenpäin sinua askarruttavissa kysymyksissä. 

Kanssani voit keskustella esimerkiksi häpeään, haluttomuuteen, identiteettiin, riippuvuuteen tai seksuaaliväkivaltaan liittyvistä teemoista.